Miten sinä opit? Vastauksia on varmasti yhtä monta kuin on vastaajia. Varsinkin, kun oppiminen ja opettaminen ovat murroksessa, on vaikea ajatella, että yksi ja sama ratkaisu sopisi kaikille. Niin yksilö, ryhmä, organisaatio kuin kuntatasollakin tarpeemme vaihtelevat ja tämä tulisi näkyä myös toteutuksissa.

Omilta alakouluajoilta muistuu mieleen, kuinka kesken oppitunnin saattoi tulla tarve liikkua; milloin piti käydä teroittamassa kynä, milloin poiketa vesipisteelle. Pulpettirivien keskelle muodostui kulkureitit. Oman paikan ollessa luokan keskellä tai takaosassa keskittyminen herpaantui useammin, havainnoitavia asioita oli koko näkö- ja kuuloalueen kattavuudelta. Pulpetin kannen kolahdus, tuolin jalkojen vinkaisu lattiaa vasten, oppikirjan sivujen plaraus. Myöhemmin olen palannut mielessäni noihin hetkiin, oliko ympäristö parhaalla mahdollisella tavalla kunkin oppilaan oppimista tukeva? Entä mahdollistuiko koetilanteissa häiriötön keskittyminen? Istumajärjestyksen vaihtaminen toi mukavaa vaihtelua. Mahdoimmeko muulloin miettiä yhdessä oppimisympäristöä – tilaa, jossa vietimme ison osan ajasta.

Osallistaminen on olennainen osa suunnittelua

Nykyisin tilasuunnittelussa huomioidaan entistä enemmän käyttäjien erilaiset tarpeet. Elinkaariajattelu, määrittelystä ylläpitoon, on nostettu arvoonsa. Erityisesti oppimisympäristöt on tärkeää suunnitella käyttäjiä osallistamalla. Yksi ja sama ratkaisu ei voi olla hyvä kaikille.

Opettajilla ja oppilailla on paras tieto päivien kulusta ja oppimistilanteista. Suunnittelijoilla taas on koottuun tietoon nojaten välineitä suunnitella kokonaisratkaisuja, jotka mahdollistavat optimaalisen toimimisen. Parhaimmillaan saadaan aikaan monimuotoinen ympäristö, joka antaa kimmokkeita myös aivan uudenlaiselle tekemiselle. Opettajat toivovat sujuvampaa arkea, joka sallii spontaaniuden myös tilajärjestelyn näkökulmasta. Saman oppimisympäristön tulee soveltua eri aiheiden oppimiseen, mutta myös erilaisten opetustapojen soveltamiseen. Opettajat ovat yksilöitä, ja jokaisella on omat työtapansa. Työ on mielekästä silloin, kun siinä voi hyödyntää omia vahvuuksiaan. Hyvä energia heijastuu myös oppilaisiin ja muuhun henkilökuntaan. Tästä syystä pyrimme osallistavaan suunnitteluun uudenlaisten työ- ja oppimisympäristöjen muutoksissa.

Osallistavaan suunnitteluun on useita työkaluja. Toimivin tapa valitaan työyhteisön tarpeiden mukaan. Erityisesti työpajat ovat hyviä, sillä niissä syntyy aitoa vuoropuhelua. Muita tapoja on esimerkiksi avainhenkilöhaastattelut sekä erilaiset kyselytutkimukset.

Tila tukee ja muuntuu tarpeiden mukaan

Oppimisympäristöjen suunnittelu on kiinnostavaa, koska alalla on otettu hurjan suuria askelia viime vuosina. Aihe tuntuu puhuttelevan myös useita opettajia. Innostuneisuus tarttuu! On tärkeää, että käyttäjät tuovat esille oman näkemyksensä. Lopputulos on osa käyttäjien arkea, eikä ole valmista mallia, joka sopii kaikille. Myös nuoremmat oppilaat voidaan ottaa mukaan kehitystyöhön. Kokemukseni mukaan tämä parantaa viihtyvyyttä ja lasten sitoutumista oppimisympäristöön.

Tilan pitää soveltua monenlaisille oppijoille. Ollakseen hyvä työkalu, tilan pitää muuntua tilanteen mukaan vaivattomasti. Sen pitää tarjota mahdollisuuksia kehittää vuorovaikutustaitoja luontevasti, sen pitää ottaa huomioon kognitiivisen oppimisen vaatimat tilanteet sekä mahdollisuus vetäytyä. Myös uusi opetussuunnitelma korostaa monialaista oppimista, mikä asettaa uudenlaisia vaatimuksia myös tiloille.

Tilaratkaisuilla voidaan myös kehittää vuorovaikutustaitoja ja tukea erilaisia ryhmätyömuotoja. Viihtyvyys motivoi niin oppilasta kuin opettajaakin. Kuten kollegani Maarit Vuori on aiemmin sanonut: ”Koululla on suuri rooli lapsen itsetunnon ja suvaitsevaisuuden kehityksessä.” Fyysisellä ympäristöllä voimme luoda luontaisia kohtaamispaikkoja, jotka innostavat yhdessä tekemiseen. Osallistaminen motivoi myös suunnittelijaa parhaaseen lopputulokseen.

Kirjoittanut Reetta Lukka, sisustussuunnittelija, Martela

 

Lue osallistavista työpajoista täältä

Oppimisympäristöt by Martela

Share this page