Tammerkosken lukio

Tampere, 2012

Suunnittelu Arkkitehtuuritoimisto Kouvo & Partanen

Sampolan kampus

Tammerkosken lukio Tammerkosken lukio yhdistyi vuonna 2012 entisen Kaarilan lukion kanssa ja siirtyi uudistettuihin tiloihin Sampola-kampukselle.  Tiloissa sijaitsee myös Tampereen seudun työväenopisto sekä Sampolan kirjasto. Vuonna 1962 valmistunut kampus on luokiteltu merkittäväksi ympäristökokonaisuudeksi rakennustaiteen, kulttuurihistorian, maiseman ja kaupunkikuvan kannalta. Sen suunnittelivat modernismia edustavat arkkitehdit Timo Penttilä ja Kari Virta.  Sampola on tunnettu näyttävyydestään sekä etenkin suurista aulatiloista.

Yhteishenkeä jaetuilla tilaratkaisuilla

Suunnittelun haasteena oli kahden eri koulun kulttuurien ja henkilökuntien yhdistäminen saman katon alle. Yhteishenkeä tukemaan tehtiin mm ensimmäiseen kerrokseen iso yhteinen opettajanhuone tilavine työtiloineen. Tilojen hyötykäytön tehostaminen toteutettiin sijoittamalla oppilaskäytössä olevia tietokoneita yläkerran aulan käytävälle. Auloihin saatiin eriytettyä rauhallisia paikkoja oleskeluun ja/tai opiskeluun korkeaselkäisillä, pehmustetuilla kalusteilla. 

Erilaisten tilojen yhtenäinen kokonaisuus
Hallintotilojen sekä yleisten tilojen kalusteratkaisut määritteli sisustussuunnittelija, mutta jokainen opettaja määritteli oman luokkansa kalustetyypitykset pedagokisten toimintamalliensa pohjalta. Eri toimintamallien tukemiseksi luokissa on käytetty hyvin laajasti eri oppilaskalustetyyppejä, jotka on saatu koottua rauhalliseksi ja näyttäväksi kokonaisuudeksi yhtenäisillä materiaaleilla ja väreillä.