Martelan historia 1945 -

 

”UUDEN VUODEN YÖNÄ 1937-38 KÄYTIIN SAHOJEN PÄÄJOHTAJAN KANSSA KOVA KESKUSTELU HÄNEN KOTONAAN. HÄN SANOI, ETTEI SUOMESSA PYSTYTÄ KOSKAAN MUUTA VIEMÄÄN KUIN SAHATAVARAA. MÄ VÄITIN VASTAA, ETTÄ VOIN MÄ TEHDÄ VAIKKA HUONEKALUJA JA PYSTYN NIITÄ VIEMÄÄNKIN.”

- MATTI S. MARTELA

40-luku – Moderni konttorikaluste syntyy

1940-luvulla oli edessä yhteiskunnan jälleenrakentaminen. Sota on ohi, mutta jäljellä oli materiaalipula ja maksettavina raskaat sotakorvaukset. Myös konttorikulttuuri kaipaa uudelleen suunnittelua, sillä vuonna 1942 Suomessa on siirrytty DIN-lomakestandardien käyttöön. Uusien standardien mukanaan tuoma A4-paperikoko uudistaa koko toimistokalustamisen: se täytyy nyt ottaa huomioon uusia säilytyskalusteita suunniteltaessa.
 

Huonekalupula

Rauhan jälkeen Suomessa oli valtava kysyntä edullisille huonekaluille. Karjalan jälleenasuttamisen sijaan suomalainen yhteiskunta joutui asuttamaan Karjalan evakot, korjaamaan ilmapommitusten aiheuttamat laajat tuhot kaupungeissa sekä nopeassa tahdissa modernisoimaan valtion ja teollisuuselämän hallinnon.

Kaikilla yhteiskunnan lohkoilla tarvittiin uusia huonekaluja, mutta maa kärsi ankarasta materiaalipulasta ja ulkomaankaupan puutteesta. Huonekaluteollisuus, kuten muutkin teollisen tuotannon osa-alueet, pystyi suoriutumaan tehtävästään vain omaksumalla modernin, standardoidun teollisen massatuotannon periaatteet.

Konttoristandardien vaihto saksalaisen systeemin mukaiseksi oli tapahtunut vaivihkaa sota-aikana. Silloin oli helppo tehdä muutoksia käytännöissä, sillä elinkeinoelämä oli hyvin vaisua. A4-standardiin siirtyminen edellytti uudenlaisia konttorikalusteita Suomessa. Ruotsissa ja monessa muussa Euroopan maassa DIN-lomakestandardit omaksuttiin vasta paljon myöhemmin.

Tehokalusteen perustaminen

Matti S. Martela oli töissä perustamassaan Riihimäen puunjalostuksessa. Hänellä oli hyvät suhteet ekonomipiireihin, ja sitä kautta hän tiesi, että uuden tyyppisistä konttorikalusteista oli pula. Idea oli kaikessa yksinkertaisuudessaan uraauurtava: synnytetään Suomeen yritys, joka kehittää ja markkinoi järkevästi suunniteltuja konttorikalusteita uusien vaatimusten mukaan.

Martela, silloin nimeltään Tehokaluste Oy, perustettiin vuonna 1945. Se ei lähtenyt liikkeelle tuotantokeskeisesti, kuten monet kilpailijansa, vaan keskittyi tuotteiden suunnitteluun ja niiden asiakaslähtöiseen markkinointiin. Perustajina olivat ekonomi Matti S. Martela, kauppatieteen kandidaatit Henrik Virkkunen ja Unto Eskola, ekonomi Jonne Jahnukainen sekä Svante Nurmiranta ja sisustusarkkitehti Wladimir Rumjantsew.


Jo ennen yrityksen varsinaista perustamista Matti S. Martela oli saanut tilauksia Tehokalusteen tulevalta suurasiakkaalta – valtiolta. Hän oli nimittäin tarjonnut maatalousministeriön asutusasiain osaston päällikölle Veikko Vennamolle sisustusarkkitehti Rumjantsewin piirustusten mukaisia kirjoituspöytiä. Vennamo tilasi pöytiä aluksi viisikymmentä, ja ennen kuin ne ehdittiin toimittaa perille, tuli toinen viidenkymmenen kappaleen tilaus. 100 pöytää oli nuorelle yritykselle niin suuri tilaus, että sen varassa elettiin ensimmäiset kuukaudet. Valtio olikin 40-luvulla Tehokalusteen suurin asiakas. Ensimmäisestä tilauksesta alkoi vuosikymmeniä kestänyt suhde Valtion hankintakeskukseen, johon kaikki valtion kalustehankinnat keskittyivät.

Ensimmäinen mallisto

40-luvulla syntyneessä mallistossa oli moderneja piirteitä. Tehokalusteen tarjoaman konttorin ilme oli pelkistetty. Ensimmäinen varsinainen tuote oli Vladimir Rumjantsewin piirtämä kirjoituspöytä, "Johtajan pöytä", RP 17/RP, joka tuli markkinoille vuonna 1945. Tunnus RP viittasi Riihimäen puunjalostukseen, jossa kalusteet valmistettiin.

Johtajan pöydän säilytystilojen suunnittelu perustui paperin A4-standardiin. Paperin saattoi nyt taltioida kolmella tavalla: käyttämättömät lomakkeet säilytettiin 45 asteen kulmassa limilokerossa, valmiit paperit pistettiin pystysuoraan riippukansioon ja käsittelyn alla olevat paperit säilöttiin vaakasuoraan tavalliseen laatikkoon. Kansiot ja lokerot mahdollistivat papereiden tehokkaan säilyttämisen. Tehokalusteen edustajat saivat kuitenkin usein neuvoa asiakkaitaan kädestä pitäen esimerkiksi riippukansion käytössä, sillä oikea käyttö vaati opettelua vanhoihin laatikostoihin tottuneilta työntekijöiltä.

Sisustusarkkitehti Liisa Nironen (myöh. Martela) kehitteli edelleen Rumjantsewin Johtajan pöytää ja piirsi samanhenkisen Johtajan tuolin: kangaspäällysteisen ja käsinojallisen, pyörivän tuolin. Vuonna 1948 sisustusarkkitehti Olli Mannermaa aloitti pitkän uransa Tehokalusteen palveluksessa. Samana vuonna yhtiöllä oli jo varaa muuttaa isompiin toimitiloihin Hallituskadulle, nykyiselle Yliopistokadulle. Sinne perustettiin myös ensimmäinen oma myymälä.

Kuvastot

Liisa Nironen, myöhemmin avioliiton kautta Liisa Martela, suunnitteli 40-luvun kuvastot. Kuvasto nro 1:n valikoimaan kuului kirjoituspöytien ja tuolien lisäksi tupakka- ja puhelinpöytiä. Kulujen säästämiseksi se on kuvitettu mustavalkoisin piirroksin. Kuvasto nro 3 on jo huomattavasti runsaampi ja värikkäämpi.

Valokuvia ei 40-luvun niukkana aikana käytetty kustannussyistä, joten kaikki varhaisten katalogien kuvat piirrettiin. Kuvastot tehtiin offset-työnä. Pula asetti muutenkin tiukat puitteet 40-luvun huonekalusuunnittelulle.

50-luku – Muotoilu matkalla länteen

1950-luku on muotoilun vuosikymmen. Vaikka Suomi on yhä maatalousvaltainen yhteiskunta, jonka teollisuus lepää pääosin metsäsektorin varassa, taideteollista osaamista aletaan hyödyntää teollisesti. Aikaa leimaa kansainvälistyminen ja kulttuurielämän elpyminen. Sisustusarkkitehtien voimakkaasti kasvavalle joukolle on valmiina laajeneva työkenttä sekä kaupallisen että julkisen rakentamisen parissa.
 

Sisustuspalvelu

50-luvun alussa Tehokaluste lanseerasi ensimmäisenä Suomessa konseptin kokonaisten työpisteiden myymisestä. Kun Matti S. Martela palasi Ruotsista, jossa hän oli ollut tutustumassa paikallisiin toimintatapoihin, hänen kerrotaan julistaneen: ”Nyt, pojat, aletaan myydä työpisteitä!”.

Taustalla oli modulaarisuuden ajatus: myydään toimistokokonaisuuksia, jotka kootaan standardoiduista, erilaisiin työympäristöihin sovellettavista moduulikalusteista. Sisustuspalvelu oli Tehokalusteen asiakkaille maksuton, mikäli käytettiin standardikalusteita. Tehokalusteen sisustusarkkitehdit suunnittelivat koko kalustuksen, myös verhoiluehdotukset huonekaluihin. Asiakasta pyrittiin opastamaan myös värien valinnassa heti alusta alkaen. Uskottiin, että mahdollisimman onnistuneen kokonaisuuden luominen ulottuu myös sisustuksen taiteelliseen puoleen.

Ergonomia 40-50-luvuilla: ”Tukituoli on tehokkaampi kuin väsynyt työntekijä”

Ergonomian huomioon ottaminen oli yksi Tehokalusteen perustamisen innovatiivisista ajatuksista. Martela on aivan ensimmäisestä toimistotuolistaan lähtien ottanut huomioon istumisen ergonomian.

Ergonomia oli 50-luvulla aikaansa edellä olevaa ajattelua, jonka mukaan ”tukituoli on huokeampi kuin väsynyt työntekijä”. Kehotetiin istumaan selkätuellisissa, säädettävissä, etureunaltaan alaspäin kaartuvissa tai pehmustetuissa tuoleissa. Konttorityön yleistyessä herättiin tajuamaan, että hyvällä istumisergonomialla voidaan välttää työkyvyttömyyttä aiheuttavia tauteja ja pitää työntekijät tehokkaassa vireessä.

Olli Mannermaan 50-luvun alussa suunnittelema Tukituoli oli ensimmäinen suomalainen niin sanottu terveystuoli. Terveystuolien periaatteena oli, että ne tukisivat nimenomaan lanneselkää, koska juuri se on ihmisen selkärangan ja koko kehon rakenteen heikoin kohta. Siihen asti oli istuttu tuoleissa, jotka tukevat hartioita ja lapaluiden seutua työntäen tätä kohtaa selkärangasta eteenpäin ja vaikeuttaen käsivarsien liikkeitä, mutta päästäen lanneselän kohdan kaartumaan taaksepäin.

Vuosikymmenen aikana myös pyörivät tuolit yleistyivät pikku hiljaa Tehokalusteen mallistossa. Työntekijän työasentoja helpottamaan kehiteltiin liikkuvia konekirjoitustasoja ja kääntyviä puhelintelineitä.

Kilta

Mannermaan Kilta syntyi toimiston perustuoliksi vuonna 1955. Alun perin sen runkorakenne oli puinen, mutta siitä tuli Suomen ensimmäinen muovituoli vuonna 1958. Jo vanerisena Kilta sai muotoilustaan kultamitalin Suomen suurmesuilla 1955. Varsinainen vallankumous tapahtui, kun Tehokaluste osti norjalaiselta Rudolf Torjusenilta polystyreenin lisenssin. Polystyreeni – jolle keksittiin myyvempiä nimiäkin kuten "Panssarivaahto" tai ”Kevytmuovi” – oli aikansa ihmeaine.

Polystyreeni antoi Olli Mannermaalle kokonaan uuden mahdollisuuden luonnostella istuimen ergonomiaa ja muotokieltä. Muotissa paisuva muovi pullisti istuimelle kantavan rungon, joka verhoiltiin. Kovettunut ja paisunut muovi oli kevyttä ja tukevaa. Istuinrungot valmistuivat ilman vaikeita puuliitoksia, liimasaumoja, ruuveja tai metallisia tukirakenteita. Rungon sisälle jäänyt vanerilevy oli kiinnitysalusta erilaisille jalustoille, jotka kiinnitettiin suoraan verhoilun läpi ruuveilla. Tuolin helppo kokoaminen tehosti varastointia ja kuljetusta.

 

 

Kilta-tuoli kestää!

Kilta toi markkinoille modernien toimistokalusteiden muotokielen. Esineinä Kilta-tuolit olivat jalustalla pyöriviä tai jaloilleen nostettuja istuimia, joiden veistoksellinen muoto herätti ansaittua huomiota. Kansainvälinen ensiesittely oli Kölnin huonekalumessuilla helmikuussa 1958.

50-luvulla Kilta oli ennennäkemätön. Siinä oli myös hyvä istua: Mannermaa oli mitoittanut malliston niin että tukevammatkin henkilöt viihtyivät istuinkupissa hyvin. Työtuoli ei enää ollut mekaanisen näköinen laite, vaan virtaviivainen kauniisti kaareutuva muoto, jonka verhoilu peitti kaikki tuolin pinnat. Jopa istuimen alla oli verhoilu.

Vaikka toimistot ympärillä ovat muuttuneet, Kilta-tuli on kestänyt aikaa. 2000-luvun alussa Kiltaa halutaan edelleen sekä 60-luvun vintage-design tuotteena että Martelan tuottamana second edition –tuolina. Ergonomisesti onnistunut istuin ja muotokieleltään rauhallisen klassinen tuote on säilyttänyt kiinnostavuutensa.

60-luku – Konttoristi tulee kaupunkiin

60-luvun kuluessa sadattuhannet suomalaiset muuttavat maalta etelän kaupunkeihin konttoristeiksi, myyjiksi ja tehdas- tai rakennustyöläisiksi. Keskimääräinen elintaso nousee huimasti ja kulutus sitä myöten. Autot, pesukoneet ja pölynimurit eivät enää ole vain harvojen etuoikeuksia. Muotoilussa, kuten taiteessa yleensäkin, leikkimieli kukoistaa ja uudistushenkisiä muotoilutuotteita syntyy.

Teollinen suunnittelu tähdentyy

Muotoilussa toiminta painottui teolliseen suunnitteluun: korostettiin muotoilun, tuotannon ja kaupan yhteistyötä. 1960-luvun Suomessa onnistuttiinkin yleisesti taideteollisuuden ja viennin yhteistyössä. Suomalaisella teollisuudella oli edelleen rohkeutta panostaa ennakkoluulottomaankin muotoiluun, koska talouden kehitys oli vakaata. Tehokaluste sai muotoilupolitiikastaan Teollisuustaiteen liiton Ornamon tunnustuspalkinnon, niin sanotun Ornamon hopeapallon, vuonna 1964.

Toisaalta 1950-luvulla syntynyt henkilökeskeinen muotoilijakultti alkoi vuosikymmenen lopulla saada vastustusta. Ilmari Tapiovaara ilmaisee asian näin: ”Suomenlinnassa 1968 järjestetyn muotoilukonferenssin jälkeen muotoilun periaatteet asetettiin ensimmäistä kertaa kyseenalaisiksi. Muotoilijoiden tähtikultin sijaan uudeksi iskulauseeksi nousi ”anonyymi design.” Muun muassa arkkitehtuurissa nuori sukupolvi painotti yleistämistä, teollisia tuotantojärjestelmiä sekä aiemmin niin keskeisesti esillä olleen yksilötekijän roolin liudentamista.”

Myyntimiehet mobilisoituvat

60-luvun alkupuolella myynnin tuloksesta valtaosa syntyi pääkaupunkiseudulta, eikä muualla ollut järjestelmällistä jälleenmyyntiverkostoa. Myyjät eivät lähteneet noin vain maaseudulle ajelemaan. Tätä epäkohtaa ryhdyttiin aluksi korjaamaan muodostamalla kahden myyntimiehen tiimi, joka panosti myyntiin pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Toinen myyntimiehistä hoiti Suomen läntisen, toinen itäisen puolen. Kauppateknikko Pentti Kilpi hoiti itäisen puolen kauppateknikko Kalevi Jaukkarin tehdessä kauppaa läntisellä puolella.

– Piti visusti varoa käyttämästä ammatti– tai ylisanoja, sillä vallitsevat uusmaalaiset ja pohjoiskarjalaiset kulttuurieroavaisuudet olivat tuolloin ehkä vielä merkityksellisempiä kuin nykyisin. Työ oli monella tavalla kuluttavaa. Helsingistä lähdettiin ja varsinkin talvisin sen ajan autoilla liikkuminen oli varsin hidasta mutta myyntimenestystä syntyi. Tehokaluste Oy, sittemmin Martela Oy, tuli tunnetuksi monissa yrityksissä, teollisuuslaitoksissa ja virastoissa ympäri maata, Pentti Kilpi kertoo.

Vuonna 1960 perustettiin erillinen tarjousmyyntiin keskittyvä osasto, jonka toiminta-alue oli maanlaajuinen mutta se keskittyi lähinnä vaativiin suurhankkeisiin. Vuonna 1973 Martelaan perustettiin sittemmin menestyksekkäät projektimyynti- ja suoramyyntiosastot.

Ergonomia 60-luvulla: Lisää säätöjä

1960-luvulla tulivat ergonomisia sääntöjä luovat uudet DIN-normit, joiden takia tuolien ja pöytien kokoja normitettiin. Tässä vaiheessa osa työtuoleista valmistettiin vanerista ilman verhoilua, mutta yleensä tuoleissa oli ohut verhoilu. Tuoleihin alkoi ilmestyä myös erilaisia säätöjä.

Olli Mannermaan Kilta kelpasi useimmille työtuoliksi vielä 60-luvulla, mutta silloin Tehokalusteen muukin tuolivalikoima oli kasvanut. T-670 ja T-671 olivat yksinkertaisia vanerituoleja, joissa oli vain korkeussäätö, niitä käytettiin lähinnä tehtaissa. Tukituoli oli kehittynyt uusien vaatimusten mukaan: sen ruuvikorkeussäätö oli korvattu nopeammalla kiilasäädöllä. Sitä käyttivät lähinnä sihteerit ja muut paljon paikallaan istuvat työntekijät. Myöhemmin Tukituoli-nimestä muodostui yleiskäsite tukituoli, jolla tarkoitettiin ergonomista istumista tukevaa terveystuolia.

Tukituolin kehittyneempi versio oli Olli Mannermaan vuonna 1960 kehittämä Tehka, joka oli yleinen näky maahan tiheästi nousseissa palvelukonttoreissa. Tehka kesti valikoimissa monta vuosikymmentä. Tehka toi pehmusteet työtuoliin ja käsinojat sihteerien kyynärpäiden alle – johtajillehan nämä edut oli suotu jo Liisa Nirosen suunnittelemassa ensimmäisessä johtajan tuolissa, joka oli pehmustettu, pyörivä ja käsinojallinen. Selkänojan säädöt johtajien tuoleista kuitenkin puuttuivat. Se oli sihteerien etuoikeus. Tilauksesta säätöjä tehtiin toki johtajillekin. Muun muassa valtakunnansovittelija Keijo Liinamaalle räätälöitiin erillinen ristiselän tuki hänen Jet-johtajantuoliinsa.

60-luvun uudet DIN-normit vaikuttivat siihen, että Tehkan nelisakarainen jalka muutettiin viisisakaraiseksi, jottei se kaatuisi niin helposti pyörien kanssa. Putkijalusta myös korvattiin alumiinisella painevalujalalla, joka ei ollut enää samalla tavalla jalkojen tiellä. Jalkoihin saattoi kiinnittää pyörät ja istuimen korkeutta ja selkänojan asentoa pystyi säätelemään.

70-luku – Avokonttori aktivoi

Viennin kuva muuttuu 1970-luvun aikana. Konttorikalusteissa design ei enää ole erityinen myyntivaltti vaan nyt vaaditaan etistä ergonomisempia ja tehokkaimpia kalusteita. Aletaan luoda yhtenäismallistoja suurkonttoreiden tarpeisiin, päämääränä tehokas avokonttori, joka aktivoi työskentelemään. Ensimmäinen avokonttorien järjestelmäkaluste Suomessa on Martelan Finnscape.

Avokonttori

Tehokaluste oli esitellyt ensimmäisen maisemakonttorimallin Finnish Design Centerissä jo vuonna 1966. Se perustui vielä ”koppikonttoreissa” käytettyihin vakiokalusteisiin täydennettynä ääntä imevillä sermeillä ja kukkaistutuksilla. Maisemakonttorin ajatus vaati alkuun totuttelua; siitä kerrottiin vitsejä ja pelättiin työntekijän yksityisyyden katoamista.

Avokonttorit yleistyivät oikeastaan vasta 1970-luvulla. Ajatus uusissa niin sanotuissa systeemikalusteissa oli, että työpisteet voitiin avoimessa tilassa sijoittaa vapaasti muun muassa työnkulkuvirrat huomioon ottaen. Ensimmäinen avokonttorien järjestelmäkaluste Suomessa on Martelan Finnscape.

Uudet konttorifilosofiat toivat mukanaan uudenlaiset tilanjakokalusteet. Martela lanseerasi seinäke–nimen, joka jäi elämään konttorikieleen. Seinäketrendin aloitti Martelan 25-sarja, jonka jälkeen kehitettiin Finnscape. Molemmista käytettiin nimeä Tehokonttori.

Muovituolit ja energiakriisi

”60-luvun loppu oli muovin nousukautta, jolloin Eero Aarnion pallotuoli ja Kukkapuron Karuselli olivat kovassa huudossa. Jo opiskeluaikoinani suunniteltiin innokkaasti muovituotteita, ja trendi jatkui valmistuttuani”, sisustusarkkitehti Leena Palsanen kertoo.

Muovin vallankumous kalustamisessa jatkui aina siihen saakka, kunnes ulkoinen pakko vaati sen lopettamista. Vuonna 1973 alkaneen energiakriisin aikana kotimaiset puulajit nostettiin jälleen voimakkaasti esiin ja muovin näkyvä osuus väheni.

"Öljyn hinta nousi rajusti. Pelättiin sen pian loppuvan, ja alettiin säännöstellä lämmitystä, valaistusta, autoilua. Yleisohjeeksi annettiin, ettei lämpötila saisi nousta kodeissa eikä työpaikoilla yli 20 asteen, mitä pidettiin terveellisenä lämpötilana. Muovin hinta nousi rajusti, mikä vaikutti ratkaisevasti kustannuksiin. Muovituolien suosio laski nopeasti hintojen noustessa.

Tehokalusteenkin mallistosta lähes kaikki muovituolit lopetettiin pikkuhiljaa kannattamattomina. Samalla puun arvostus kasvoi uudestaan, eihän hinta ollut enää niin huikea muoviin verrattuna", Palsanen muistelee.

Ergonomia 70-luvulla: Työntekoa keinuen

Mannernaan 1967 kehittämä Teho-tukituoli oli ensimmäinen tuoli, johon kokeiltiin kaasujousellista säätöä. 1970-luvulla kalusteilta vaadittiin yhä enemmän ominaisuuksia, joita määrittelivät DIN-normit ja lääkintävoimistelijat. Keinuominaisuudet yleistyivät ensin johtajan tuoleissa, kuten Kilta-sarjan Vip-tuolissa, joka oli suurempi ja jyhkeämpi kuin tavallisen toimistotyöntekijöiden istuin. 70-luvun lopun Mix-tuoli oli Martelan ensimmäinen tavallisen toimistotyöntekijän käyttöön tarkoitettu tuoli, jossa oli keinuominaisuus. Nimi tuli siitä, että tuolin jämerämuovinen runko-osa ja pehmusteet oli ostettu amerikkalaiselta Steelcaselta, mutta se verhoiltiin Suomessa ja sen jalusta oli suomalainen. Risto Kolin vuoden 1979 Master-sarjan istuimissa oli uutuutena irrotettavat käsinojat ja syvyyssäätö. Tässä vaiheessa myös suuremmat tuolit varustettiin selkänojan sekä syvyyden säädöillä. Ruotsalaisesta mallista Martelalle muotoillussa Pekka-tuolissa istuinkorkeutta, selkätuen korkeutta ja kaltevuutta pystyi säätämään kaasujousella ja keinumekanismin pystyi lukitsemaan.

Finnscape

Martelan Finnscape oli ensimmäinen avokonttorien järjestelmäkaluste Suomessa. Sen suunnittelijatiimin muodosti kolme sisustusarkkitehtiä: Olli Mannermaa, Leena Palsanen ja Risto Koli, sekä tekninen suunnittelija Seppo Malke.

”Sarjan suunnittelu on perustunut havaintoihin siitä, miten ihmiset työskentelevät. Se korostaa ihmisen asemaa yksilönä, eikä pelkästään mekaanisena työntekijänä. Finnscape-sarja hylkää perinteisen työpisteen ja tarjoaa tilalle seinäkkeistä, työtasoista ja laatikostoista koostuvan järjestelmän, joka muuttaa konttorityön olemuksen aktiiviseksi ja toimivaksi unohtamatta viihtyvyystekijöitä”, Tehokaluste esitteli uutta tuotettaan.

Finnscapella kalustettiin Oy Tampella Ab:n 4000 m2:n mammuttikonttori Tamrock. Se oli Suomen siihen asti suurin yhtenäisessä tilassa oleva konttori. Potentiaalisia asiakkaita vietiinkin Tamrockia katsomaan junavaunuittain; Martela hankki Tampereen-junasta yksityisen vaunun, jossa vieraat kuljetettiin katsomaan tätä tilavaa ihmettä. Vieraita tietenkin kestitettiin koko matkan ajan.

Prisma

1970-luku oli hotelli- ja ravintolasisustusten aikaa. Voitto Haapalaisen Prisma-sarjasta räätälöitiin Helsingin uuden suurhotellin, hotelli Hesperian koko sisustus. Pinta-alaa oli sisustettavana 15 000 m2, johon kuului muun muassa ravintolasali tuhannelle vieraalle, yökerho, steak house –tyyppinen lounaspaikka, 285 huonetta, tilava aula ja lisäksi uima-allas, saunoja, takkahuoneita, palvelu-, toimisto- ja myymälätiloja.

Ei kestänyt kauaakaan, kun Tehokalusteen uutiskirjeen ”Nähdyt ja Kuullut” osastolla julistettiin Prisma-sarjan saaneen niinkin tunnetun ihailijan kuin näyttelijä Elisabeth Taylorin:

”Elisabeth Taylor asusti viime viikolla hotelli Hesperiassa, ja oli siinä määrin ihastunut huoneen kalustukseen‚ että tarjoutui toimimaan valokuvamallina mainonnassamme. Pieneksi palkkioksi kuvauksesta hän haluaisi itselleen samanlaiset kalusteet!”

Ilmeisesti näyttelijätär kuitenkin unohti lupauksensa kansainvälisten kiireiden keskellä, eikä häntä koskaan saatu Martelan valokuvamalliksi.

80-luku – Yhdessä vai erikseen?

Kuinka yhdistää työntekijöiden yksityisyyden tarve ja toimiston avoimuus? 80-luvun ratkaisu on integroitu konttori. Integroidussa konttorissa valaistus, sähkölaitteet ja akustiikka otetaan huomioon kokonaisuutta suunniteltaessa. Kuvaan kuuluvat huimaa vauhtia yleistyneiden ATK-laitteiden vaatimat laitepöydät, joustava koppikonttori ja äänieristys. Kiinteät puhelimet ja muut laitteet sitovat kalustusta.
 

70-luvun avokonttori oli saanut kritiikkiä, sillä liian suuri avoimuus ylitti monen sietorajan. Muun muassa luottamuksellisten asioiden hoitamisen katsottiin tuottavan ongelmia. Tämä johti uuteen kehitysvaiheeseen, psykologisten arvojen korostamiseen. Avainkäsitteitä olivat oma työrauha ja osallistumisen mahdollisuus. Avoimista työtiloista tehtiin suljetumpia lähes kattoon ulottuvin seinäkkein.


Tähän liittyi myös työkulttuurissa tapahtunut muutos, kun hierarkkiset työyhteisöt muuttuivat ”interaktiivisiksi työympäristöiksi”. Martela esitteli 1981 avokonttoria intiimimmän, mutta koppikonttoria joustavamman ratkaisun, InTeam Officen.

Päätteen paikka

Työpisteen suunnittelussa on 80-luvulta lähtien keskeisenä kysymyksenä ollut päätteen ja tietokoneen merkitys toimistotyössä. Aluksi se oli arkisto, jonne vietiin vain tärkeinä pidettyjä asioita. Sen vuoksi tietokoneet sijoitettiin kauas työntekijöistä ja näppäimistö vedettiin esiin pöydän alta vain kun tietoja syötettin koneeseen. Suurin osa esimerkiksi kirjeenvaihdosta hoidettiin vielä 80-luvun alussa kirjoituskoneella.

Tilanne muuttui radikaalisti kun tietokoneesta tuli arkinen ja välttämätön työväline. Tietokone haki sananmukaisesti paikkaansa työpisteessä. Myös Martelan tuotteissa se haluttiin sijoittaa välillä pöydän kannen alapuolelle, välillä taas suoraan työntekijän eteen näyttö kasvojen korkeudella tai kokonaan omalla pöydällä, jonka äärellä ei muuta tehty kuin tietokonetyötä.

Teknologiamurroksen alussa tietokoneet keskusmuisteineen ja raskaine näyttöineen veivät paljon pöytäpinta-alaa. Niinpä työpisteisiin kehittyi kokonaan uusi ulottuvuus, aputasot. Niitä sijoitettiin sekä pöytien päälle että laatikostojen yhteyteen. Tietokone edellytti myös melkein aina apupöytää, jossa esimerkiksi asiakirjamappeja tai muita papereita saattoi selata.

Vauhdikasta kaupankäyntiä

Tie yhden miehen yrityksestä pörssiyhtiöksi alkoi, kun Martela tuli mukaan OTC-listalle vuonna 1986. Kahdeksankymmentäluku oli suurimmalta osin nousukautta, joka loi omat ilmiönsä: kasinotalouden ja investoinnit mitä erilaisimpiin projekteihin. Myös kansainvälistymisessä luotiin osin ylimitoitettuja suunnitelmia, joita saatiin katua vuosikymmenen lopulla.

Martela perusti vuonna 1980 yhdessä Mikko Raussin, Antti Wuorenjuuren ja Yrjö Kukkapuron kanssa Avarte Oy:n, joka valmisti Kukkapuron suunnittelemaa kansainvälisesti arvostettua mallistoa. Yrjö Kukkapuron valmistamia Plano- ja Fysio-tuoleja valmistettiin Nummelassa muutaman vuoden ajan. 80-luvun kiivas kaupankäynti johti kuitenkin siihen, että Martela luopui tästä valmistuksesta. Vuonna 1985 Martela osti P.O. Korhosen ja sai näin mallistoonsa Kari-tuolisarjan.

80-luvulta lähtien jakelutiet otettiin omiin käsiin ja myynnin ja viennin toimintatavat yhdentyivät. Niin kuin muillakin aloilla myös konttorikalustemarkkinoilla kansainvälistyminen tapahtui vauhdilla ja ulkomaiset yritykset ilmestyivät eurooppalaisille markkinoille. 80-luvulla vaatimattomasta perheyrityksestä oli kasvanut yhtymä, joka tarjosi työpaikan lähes 900 ihmiselle ja jonka kannattavuus oli alan parhaimpia. 80-luvun lopussa Martela kuului Pohjoismaiden johtaviin konttorikalusteiden valmistajiin ja oli alallaan yksi Euroopan suurimmista. Martela-konserniin kuuluivat vuonna 1989 Avoline Oy, Martelan Helsingin-, Saksan-, Englannin- ja Ruotsin-markkinointiyhtiöt sekä P.O. Korhonen Oy.

Ergonomia 80-luvulla: Staattisesta istumisesta dynaamiseen

1980-luvulla uusia haasteita ergonomiselle työnteolle asetti myös näyttöpäätetyö. Sen vaatimia tasoja varten kehitettiin uudenlaisia pöytämalleja, kuten Conti-laitepöydät ja Opteam-pöytäsarja.

1980-luvulta alkaen tuolin tehtäväksi on nähty rohkaista istujaa staattisesta istumisesta dynaamiseen istumiseen. Finn Erikssonin Vector-tuolissa vuodelta 1983 oli erikoisuutena istuinkulman lukitus haluttuun asentoon ja selkänojan säätö, mikä joustaa lukkiutumatta.

80-luvun lopulla Jurek Buchacz kehitti Martelalle liikkeen mukaan muuttuvan Clam-työtuolin, jonka toimintaperiaate patentoitiin. Sen säätö toteutui kehäliikkeenä, jossa liikkeen keskipiste on sama kuin lonkkanivel. Clam-tuolia markkinoitiin ergonomisena, luonnonmukaisesti ihmisen rakenteeseen sopivana tuolina, säädettävien ”istumakoneiden” vaihtoehdoksi:

”Se seuraa vartalon liikkeitä sallien ihmisen vapaasti valita ja vaihtaa istuma-asentoa. Tämä tuoli rohkaisee istujaa liikkumaan. Clamin voi pitää työn aikana joustavasti istujan liikkeitä myötäilevänä tai lukita haluttuun asentoon.”

InTeam Office

Moduulikalustesarja InTeam Office oli monikorkuinen seinäkejärjestelmä, jossa oli tilat sähkökaapeleille. Sen kantavia ajatuksia olivat muunneltavuus, moduulirakenne ja sähköisten konttorikoneiden ja kalusteiden saumaton integraatio. Huonekkeet eli korkeat, ylhäältä avoimet huonetilat voitiin sijoittaa vapaasti, koska ikkunaseinien läpi oli näkyvyys ulos toisten pisteiden läpi. InTeam Officen suunnittelijat olivat Leena Palsanen, Risto Koli ja Olli Mannermaa.

InTeam edusti monipuolista, vahvasti integroitua konttoria. Sähköviennit oli hoidettu siististi ja helposti, ja valaistus voitiin hoitaa vaikka kokonaan InTeamilla. Sillä voitiin tehdä hyvinkin suljettuja tiloja ovineen. Kuitenkin näkymä ulos voitiin säilyttää vaikkapa keskellä toimistoa käyttämällä hyväksi lasiseinäkkeitä. Finnscapessa haitannut veto saatiin pois ilmastointilaitteiden parantumisen ja työpistetupakoinnin vähentymisen myötä, kun seinäkkeet saatettiin jatkaa lattiaan saakka.

Cre-Activ

80-luvun puolivälin jälkeen syntyi Cre-Activ-sarja, jonka suunittelivat sveitsiläiset Urs Greutmann ja Carmen Boltzern. Sarja perustui järeään palkkiin, johon pöydät ja seinäkkeet kiinnittyivät. Cre-Activ ei saavuttanut kotimaassa kovin suurta jalansijaa tilaa vaativan mitoituksen ja keskieurooppalaisen muotoilun johdosta. Sen sijaan viennissä menestys oli huomattava.

Amfi

Pekka Toivolan suunnittelema Amfi-sarja oli vastaus ATK-laitteisiin liittyvien osien, kuten hiirien, kuvaputkien ja oheislaitteiden sijoitusongelmiin. Amfi toteutti integraatioajatuksen niin pitkälle, että jopa laitteistojen ja kalustojen ulkonäkökin oli yhtenäinen. Amfi teki mahdolliseksi työpisteiden ketjuttamisen ja niiden kaapelointien yhdistämisen. Tuotteen konseptointi perustui Martelan itse tekemään laajaan kartoitukseen, jossa asiakkaiden toimistoja oli kuvattu ja kalusteiden käyttäjiä haastateltu.

Amfi-tuotteissa ei näy ruuveja tai liitoksia, vaan kalusteiden tekniset ratkaisut kätkeytyvät tasojen alle ja hyllyjen taakse. Muoviosaamista hyödynnettiin jälleen. Myös teollisen muotoilijan suunnittelujälki näkyy tuotteessa, jossa juuri muovin valmistamiseen liittyvä mekaniikka- ja muottiteknologia piti osata.

Amfin suunnitteluun vaikuttivat saksalaiset ja sveitsiläiset toimistokalusteuutuudet ja Manner-Euroopan markkinat. Toimistoissa kaivattiin nyt jokaiseen työpisteeseen useita sähköpistokkeita, mutta kaiken sähkötekniikan piti olla näkymättömissä.

Johdoista ei pidetty, varsinkaan Saksan markkinoilla. Yksikään piuha ei saanut valmiissa tuotteessa repsottaa, jos halusi markkinoida tuotettaan laatukalusteena, Toivola kertoo ajan vaatimuksista.

Opteam

Olli Mannermaa loi 80-luvulla lanseeratun Opteam-tuoteperheen kokonaisidean ja kehitti keskeiset konstruktiot, joiden ympärille uusi tuote suunniteltiin. Vuonna 1984 taloon tulleen teollisen muotoilijan Pekka Toivolan ensimmäiset täsmäsuunnittelutehtävät liittyivät Opteamin muotoiluun.

- Mannermaa oli erinomainen tuoteproblematiikan ratkaisija. Kun hän syventyi jonkin tuotteen olemukseen, siitä syntyi aina uutta ja loppuun asti mietittyä jälkeä. Mannermaan piirrokset olivat jo lähes täydellisiä työpiirustuksia, ja ensimmäiset mallikappaleet yleensä vain osoittivat, että hyvin on Olli tämän jutun ratkaissut. Eräs tällainen ratkaisu oli painevalulla valmistettava huonekalujalustan kulmaliitin, jonka Olli piirsi Opteam-sarjaan 80-luvun alussa, Toivola kertoo.

- Kilpailu 90-luvulla oli tiukkaa. Kaikilla isoilla valmistajilla oli melko samankaltainen pöytämallisto jossa oli pyökkiviilutettu kahden ja puolen sentin paksuinen lastulevytaso ja alla kantava konstruktio. Säännöllisesti muutaman vuoden välein joku uskoo keksineensä, miten kulmaliittimen voisi korvata paremmalla, halvemmalla tai kauniimmalla. Alkuperäinen on edelleen käytössä, Toivola korostaa.

Opteamista tuli yksi Martelan malliston kulmakivistä. Tuoteperhe on edelleen tuotannossa, tosin alkuperäisestä kansivalikoimasta on jäljellä vain muutamia suorakaidekansia.

90-luku – Luova työläinen, joustava ympäristö

”Tuntuu kuin mitään ei voisi tehdä samoin kuin ennen. Jokaisen odotetaan työskentelevän koko aivokapasiteetillaan, ajattelevan omilla aivoillaan. Ihmiseen luotetaan. Puhutaan vapaasta työajasta ja etätyöskentelystä”, Martelan tiedotuslehdessä 3/90 päivitellään.

Pehmeiden arvojen esiinmarssi, humaanisten arvojen korostuminen ja ihmissuhteita painottava suhtautuminen näkyvät myös kalustamisessa. Tasa-arvo ja kierrättämisajattelu ovat osa samaa kestävän kehityksen ideologiaa. ”Älykäs toimisto” ja ”älykäs rakennus” ovat ensimmäisiä yrityksiä myötäillä työympäristölle setettuja vaatimuksia.

Luova, joustava toimisto

Ryhmätyöskentely ja tiimityö lisääntyivät, mikä merkitsi myös neuvottelutilojen tärkeyden kasvua. Työyhteisön rakenteen nähtiin nyt perustuvan pienyksiköihin ja itseohjautuviin ryhmiin. Työntekijät liikkuivat toimiston sisällä aikaisempaa enemmän, työpisteiden välit olivat täysin avoimia ja kenenkään ei enää oletettu tekevän istualtaan kokonaista työpäivää. Vielä 80-luvulla suosiossa olleet väliseinämät katosivat kokonaan ja avokonttorissa työpöydät muodostivat saaristoja ja rykelmiä, joissa istuttiin, pidettiin nopeita palavereja ja seurusteltiin. Se millaista pöydän äärellä oli palaveerata seisaaltaan oli yhtä tärkeää kuin se miten mukavaa tuolilla oli työskennellä.

– Esimerkiksi työpöydistä katosi kokonaan julki- ja takasivu. Nyt työtason saattoi sijoittaa miten päin vain. Näppäimistön äärelle tuli sisäänpäin kaartuvia muotoja, jotta saattoi istua tai seistä lähellä pöytää, teollinen muotoilija Pekka Toivola summaa muutoksia.

Yhteiset tilat suunniteltiin niin, että niihin voisi vetäytyä tai niissä voisi jutustella vapaasti. Eräs merkittävä suuntaus rakennuksien suunnittelussa oli, että kiinnitettiin huomiota erilaisiin tasoihin, suojaisiin ja avoimiin kohtaamispaikkoihin, joiden ajateltiin luovan henkistä hyvinvointia ja näin edistävän tehokkuutta ja luovuutta.

Laman alta pinnalle

1990-luvun alussa raju taloudellinen lama vaikutti myös Martelaan, joka oli 80-luvun lopulla tuudittautunut yrityksen historian parhaimpiin tuloslukemiin. Ajan ennustamattomuutta kuvaa, että vuonna 1991 Suomen Liikemiesyhdistys nimesi Matti T. Martelan Vuoden liikemieheksi. Samana vuonna Martelassa jouduttiin kuitenkin jo turvautumaan lomautuksiin, alentamaan palkkoja ja siirtymään osittain nelipäiväiseen työviikkoon.

Konttorikalusteiden kokonaismarkkinat Suomessa putosivat nopeasti ja rajusti. Jopa puolet laskusta johtui hintatason laskusta. Keväästä 1992 lähtien olikin yleistä, että suomalainen konttorikaluste maksoi vain kolmasosan Saksan vastaavasta tuotteesta.

Lama voitiin katsoa voitetuksi kesään 1994 mennessä. Vuoden 1995 alusta EU:hun liittyneessä maassa virisi uusi toimeliaisuus, joka lupasi hyvää myös toimistojen kalustamiselle. Martela oli liittynyt eurooppalaisten konttorikalustajien liittoon FEMB:iin ensimmäisenä Suomessa jo vuonna 1991.

Office Maker

Martelan liikeideaan on kuulunut 50-luvulta asti modulaarisuuden painottaminen: myydään työpisteitä, ei pelkkiä kalusteita. Maksuton sisustuspalvelu on tämän ajatuksen selkäranka. Kokonaispalvelu asiakkaille sai uuden ulottuvuuden, kun tietokonesovellus Office Maker tuli taloon 1990-luvun alussa.

Myyntimiehet ja -naiset olivat siihen asti esittäneet asiakkaille usein joko kynällä piirrettyjä sisustussuunnitelmia tai pelkkiä tuotteiden nimiä paperilla. Matti T. Martelan Ruotsista tuoma Office Maker teki mahdolliseksi vaikkapa kolmiulotteisten mallinnusten esittämisen asiakkaalle nopeasti ja helposti. Uusi työkalu teki huomattavasti helpommaksi niiden ihmisten työn, jotka tekivät sisustusehdotuksia ja hoitivat tilauksia. Asiakkaalle Office Maker tarkoitti selkeämpää kokonaiskuvaa ja nopeampia toimitusaikoja, sillä uusi työkalu integroitiin nopeasti tehtaalle asti.

Opteam-pöytäsarja oli ensimmäinen tuote, jota myytiin Office Makerin avustuksella. Matti T. Martela muistelee katsoneensa turhautunutta myyjää, joka tuhrusti lyijykynällä Opteam-pöytiä paperille, mutta työ näytti olevan yhtä kumittamista.

– Mennäänpä tuonne meidän ATK-osastolle, minä ehdotin. Ruudulla pöytien siirtely paikoilleen vei noin viisi minuuttia. Myyjän silmät sädehtivät! hän kertoo.

Office Maker on käytössä edelleen. Järjestelmää on paranneltu muun muassa integroimalla siihen uusi asiakastietojen hallintajärjestelmä mutta periaate on pysynyt samana: istu tietokoneen ääreen ja sisusta.

Ergonomia 90-luvulla: Uuden sukupolven työtuolit

1990-luvulla ergonomiaksi ei käsitetty enää vain ruumiin vaan myös mielen hyvinvointia. ”Luovuuden ergonomialla” tai ”pehmeällä ergonomialla” tarkoitettiin työnteon henkisen puolen huomioon ottavaa katsontatapaa, jossa tarkastellaan työyhteisön sosiaalipsykologisia ominaisuuksia tehokkaan ja hauskan työnteon edellytysten näkökulmasta. Toisaalta ”ylhäältä saneltuja” säädöksiä tuli lisää, kun Suomi liittyi EU:hun vuonna 1995 ja EU-direktiivit alkoivat vaikuttaa kalusteiden asetteluihin ja säätöihin työpisteissä.

Jurek Buchaczin Tango-tuoli sai ensimmäisenä Suomessa 1993 uuden TTH-suosituksen, joka on tarkoitettu ergonomisesti oikein suunnitelluille tuoleille. Samoihin aikoihin työtuolin markkinat muuttuivat. Aiemmin suurin osa työtuoliostoista oli keskittynyt halpoihin ja yksinkertaisiin tuoleihin, mutta nyt yritykset alkoivat panostaa korkeamman hintaluokan monipuolisimpiin tuoleihin. Logic oli Martelan ensimmäinen uuden sukupolven laaja työtuolisarja, joka edusti skandinaavista istumisen ergonomiakäsitystä. Tuoli kehitettiin Ruotsissa ja se profiloitui sikäläisillä markkinoilla ergonomiseksi työtuoliksi, josta oltiin valmiita maksamaan vähän enemmän. Sama tapahtui hiljalleen Suomessa.

Logicissa monisäätöisyys oli viety edeltäjiä pidemmälle. Se oli varustettu uudella activ-toiminnolla. Siinä istuinosan ja selkänojan asentoja voi ohjata täysin toisistaan riippumatta vartalon liikkeillä. Tuoli elää istujansa mukana, ja sopivan istuma-asennon voi lukita tuolin säädöllä. Sama toiminto oli myös Logicin seuraajassa Triton-työtuolissa,

Tangent

Pekka Toivolan Tangent-kalustesarja oli esimerkki työntekijän liikkuvuuden huomioonottamisesta. Toivolan Martelalle piirtämässä uudessa sisustusjärjestelmässä ei ollut lainkaan suorakaiteisia pöydänkansia. Sen sijaan erikokoisia ja erimuotoisia kaarevia pintoja yhdistelemällä sai joustavaan ja liikkuvaan työskentelyyn sopivan työpisteen. Tangent-sarjan laajeneva valikoima lisävarusteineen sekä vaihtoehtoiset materiaalit ja värit antoivat sisustukseen monia vaihtoehtoja yhtenäisen mutta silti yksilöllisen toimiston sisustamiseen.

Kaarevamuotoiset pöydät soveltuivat yhtä hyvin maisemakonttoriin kuin huoneisiinkin. Tangent oli suunniteltu sellaisiin työpisteisiin, joissa käyttäjä vaihtuu tiuhaan. Jokaisella työntekijällä ei tarvinnut olla omaa työpistettä, kokonaisesta huoneesta puhumattakaan. Toimistossa saattoi olla vaikkapa viisi vapaasti käytettävissä olevaa työpistettä kymmentä vilkkaasti liikkuvaa työntekijää kohden. Henkilökohtaisia tavaroita saattoi säilyttää pienessä pyörillä liikkuvassa Tangent-kaapissa. Tätä kutsuttiin joustavaksi toimistoksi. Joustavien konttoritilaratkaisuiden tausta-ajatuksena oli myös kalliissa toimistoneliöissä säästäminen, ja usein lähtökohtaiset tilalaskennat perustuivat tiettyyn etätyötä tekevään työntekijämäärään.

”Minusta ollaan menossa siihen, että ollaan sitten töissä tai kotona, tehdään niitä asioita jotka ovat tärkeitä, ja jätetään vähemmän tärkeät tekemättä”, Pekka Toivola uskoi Martelan henkilöstölehdessä vuonna 1999.

Ahaa-aukio

Vuonna 1996 Martela kehitti virvoitusautomaattivalmistaja Vaseco Oy:n kanssa eteenpäin professori Leif Åbergin Ahaa-aukio –konseptia. Siitä tuli uudentyyppinen kohtaamispaikka, missä voi vaikkapa selailla päivän lehdet, katsella tv:tä ja käydä internetissä. Ahaa-aukiolla työntekijät tapasivat toisiaan satunnaisesti tai sovitusti vaikkapa välipalan merkeissä. Toreille sijoitettiin myös kopiointi-, tulostus- ja postituspisteet. Ahaa-aukio havaittiin hyväksi kohtauspaikaksi, ja 2000-luvulla se on osa monen suomalaisen toimiston tilasuunnittelun strategiaa.

Vuonna 1998 sisustussuunnittelija Pia Pajamies ja tuotesuunittelija Pekka Toivola kehittivät Martelan toimitiloihin Pitäjänmäelle aukiosta uudistetun version.

Martelan myyntineuvottelijat Riitta Vuolle, Marjo Aaltonen ja myyntipäällikkö Johanna Kemppainen ihastelivat aukiota Martelan asiakaslehdessä: ”Tilan on muututtava ajan mukana. Muuttuminen näkyy myös vuodenaikojen vaihtelussa: pääsiäisenä aukio saa ajankohtaan liittyvän asun, ja keskikesäksi Riitta ja Marjo jo odottavat juhannuskoivuja Ahaa-aukiota koristamaan, Kemppainen maalaili.”

Promo-pöytä

Seisomatyöskentelystä tuli 90-luvun lopulla trendi, huolimatta siitä että aluksi sähkökäyttöiset pöydät olivat kalliita ja hankalia käyttää.

- Kun kovan kysynnän myötä sähkömoottoreiden hinnat laskivat ja korkeussäädöillä varustettujen toimistopöytien tuottaminen alkoi olla järkevää, Martelan tuotesuunnittelutiimille tuli tämän asian kanssa todella kiire, Toivola muistaa.

- Toimme nopeasti markkinoille Promo-pöydän, jossa oli vaaditut sähköiset säädöt. Promo-sarja opittiin tunnistamaan punaisesta taivutetusta metallikaaresta pöydän jalustassa, jolla esimerkiksi seistessään saattoi lepuuttaa toista jalkaansa. Tästä yhdestä elementistä tuli tuotteen identiteetin rakentaja; niitä punaisella tangolla varustettuja pöytiä haluttiin ostaa isoja määriä. Onnistuimme yksityiskohdalla tekemään tuotteestamme erilaisen ja muistettavan, vaikka emme olleetkaan ensimmäisinä markkinoilla, Toivola kertoo.

00-luku – Kohti liikkuvaa aikaa

”En voisi kuvitellakaan, että minulla olisi oma huone, tai työpisteessä seinä.” Pekka Martela, kesän 2001 Martela News

Aiemmin toimiston työnimikkeet, kalustaminen ja koko olivat statussymboleja, mutta kehitys on sittemmin johtanut hierarkian vähenemisen kautta uusien työtapojen syntymiseen ja uudenlaiseen toimistoon. Tuoli saattaa kannustaa seisomaan ja tietokone kulkee kevyesti mukana. Nyt painotetaan työn sujuvuutta ja henkilöstön välistä tiedonkulkua sekä liikkuvuutta jatkuvasti muutoksen alaisessa työympäristössä.

Globaali tietotyöläinen

Voisi kärjistää, että siinä, missä 1900-luvun yrityksille tuotantovälineistö oli arvokkain kilpailuvaltti, 2000-luvulla tärkeimmäksi ovat muodostuneet ”tietotyöläiset” ja heidän tuottavuutensa. Tiedon käsittely ja jatkuva innovointi ovatkin aikaisempaa useammin esillä tarkasteltaessa organisaation tuottavuutta ja työympäristöä.

 Vastauksena äärimmäisille ja radikaaleille organisaatiomuutoksille on herännyt kiinnostus fyysisen työympäristön mahdollisuudesta pitää parhaat työntekijät talossa. Toisaalta globalisaation haasteiden kourissa työntekijöiltä vaaditaan joustavuutta, ja elinaikaiset työsuhteet tulevat harvinaisiksi.

 

Lasiarkkitehtuuri

2000-luvun taitteessa Suomessakin yleistynyt lasiarkkitehtuuri on muuttanut sisätilojen visuaalista ilmettä avoimemmaksi ja läpinäkyvämmäksi. Arkkitehdit alkoivat 90-luvun lopulla suosia lasisia kaksoisjulkisivuja, ikkunapintalat jatkuivat lattianrajasta kattoon ja avoimuus ilmeni laajoina esteettöminä näkyminä sekä ulos että sisälle. Työntekemisen pyramidit olivat muuttuneet mataliksi hierarkiakaavioiksi jossa tiimit näkivät toisensa ja pitivät yhtä. Arkkitehti Mauri Tommilan vuonna 2001 suunnittelema Martelan toimitalo Helsingin Pitäjänmäellä on oiva esimerkki uuden ajan lasirakennuksesta.

Lasinen, läpinäkyvä arkkitehtuuri sopii yrityksille, jotka toimivat avoimessa vuorokeskustelussa ympäristön kanssa. Monet toimialat tarvitsevat suojatummat tilat. Avotoimiston hyvistä ja huonoista puolista käydään yhä keskustelua. Vaikka avotilaa edelleen vastustetaan, se on tullut jäädäkseen, onhan se kustannuksiltaan edullisempi ja tilojensa muunneltavuuden kannalta joustavampi kuin perinteinen koppikonttori. Toisaalta kun tietoa siirtyy enemmän verkkoon, on mietittävä, missä määrin tiimitöiden toimintoja voidaan siirtää sinne. Vaikka tilan merkitys muuttuu, tilan ja ihmisten välistä suoraa kontaktia tarvitaan yhä. Jää nähtäväksi, missä määrin ”luonnollinen vuorovaikutus” siirtyy virtuaalisiin tiloihin.

IT liikuttaa

Sähköinen tiedonsiirto, tietoyhteiskunta ja informaatioteknologia muokkaavat työnkuvamme hahmottamista ja työskentelypaikkaamme. Eric Veldhoen ja Brat Piepers toteavat teoksessaan the Demise of the Office, että IT on toimistotyönteon kolmas vallankumous painokoneen keksimisen ja teollisen vallankumouksen jälkeen.

Heidän mukaansa syntyneellä Toimistojen aikakaudella on neljä pääsuuntausta: etätyö, joustavat toimitilat, joustavat organisaatiot ja ekologinen tietoisuus.

Yhä selvemmin on nähtävissä, ettei tietoyhteiskunta yksin voi vapauttaa ihmistä tekemään sitä, mitä hän todella haluaa. Suoritusyhteiskunta, jossa globaali talous vaatii loputonta kasvua, tarvitsee vastapainokseen luovuutta, aikaa ja tilaa, vapautta vaihtaa näkökulmaa, lupaa irrotella ja leikitellä, oikeutta yrittää ja erehtyä.

Uudella vuosituhannella teknologian kehitys on edesauttanut työn liikkuvuutta, kun kannettavat tietokoneet ja kännykät ovat tulleet kaikkien saataville. Toisaalta näyttöpäätetyöskentelyn yleistyttyä lähes kaikkien ammattialojen rutiiniksi työkykyä haittaavat niska-, hartia-, yläraaja- ja selkävaivat ovat lisääntyneet. Työergonomiaa on kehitetty laitteiden ehdoilla.

Ergonomia 2000-luvulla: Turhia askeleita ei olekaan

2000-luvulla on luotu uudenlainen, liikunnallisuutta tukeva kalusteajattelu. 2000-luvulla Martelassa on kehitelty helposti korkeussäädettäviä ns. istuma-seisomapöytiä, joiden ääressä työtä voi tehdä istuen, puoli-istuvassa asennossa tai seisten. Näin kuormitusta voidaan siirtää vuoroin eri kehon osille. 50-luvulla toimistosuunnittelun mainoslauseena oli ”500 turhaa askelta”, sillä silloin pyrittiin minimoimaan turha liikkuminen rakentamalla tehokkaita työpisteitä. Nyt tehokkuus ymmärretään toisella tavalla. Martelan markkinointijohtaja Ilkka Koskimiehen mukaan tämän hetken mainoslause voisi olla, että turhia askeleita ei olekaan.

Uudella vuosituhannella teknologian kehitys on edesauttanut työn liikkuvuutta, kun kannettavat tietokoneet ja kännykät ovat tulleet kaikkien saataville. Toisaalta näyttöpäätetyöskentelyn yleistyttyä lähes kaikkien ammattialojen rutiiniksi työkykyä haittaavat niska-, hartia-, yläraaja- ja selkävaivat ovat lisääntyneet. Työergonomiaa on kehitetty laitteiden ehdoilla.

Istumisessa korostetaan yhä lanne-ristiselän tukemista ja reisien vähäistä kuormitusta ja sitä, että kantapäiden täytyy yltää kunnolla maahan istuttaessa. Loppujen lopuksi ajatukset istumaergonomiasta eivät ole muuttuneet kovinkaan radikaalisti kuudessakymmenessä vuodessa. Työtuolissa tulee Työterveyslaitoksen vuoden 2005 suositusten mukaan olla tukeva ja helposti säädettävä selkänoja, helposti säädettävä istuinkorkeus, hengittävä pehmuste ja alaspäin kaareva istuinpinnan etureuna. Jo 50-luvulla nämä perusominaisuudet olivat tulleet Martelan tuoleihin.

Asiantuntijat painottavat kuitenkin, ettei mikään tuoli ole hyvä, jos siitä ei välillä lähde jaloittelemaan tai nouse seisomaan. Selän kuormituksen kannalta on havaittu merkittäväksi se, että työntekijä voi vahtaa asentoa vapaasti. Pekka Toivolan suunnittelema Promo on esimerkki työtuolista, jossa voi tehdä töitä myös puolittain istuen ja tuolin selkänojaan nojaten.

Teknisiltä ominaisuuksiltaan tuolit ovat kehittyneet huimasti sitten 40-luvun. Kaikki on säädettävää: niskatuet, käsinojien leveys, syvyys ja korkeus, istuinkulman korkeus ja syvyys, selkänojan korkeus ja kaltevuus, keinutoiminto ja istuimen ja selkänojan liikkeen jäykkyys. Toimintoja, joissa istuin ja selkänoja myötäilevät kehon liikkeitä tai liikkuvat toisiinsa nähden, on nyt lähes joka tuolissa. Samanaikaisesti myös tuolien muotoiluun panostetaan. Sekä tekniikan kehitys että konttorityössä tapahtuneet muutokset ovat johtaneet siihen, että enää säädettävä tuoli ei ole vain herrojen etuoikeus vaan joka työntekijällä on oikeus sitä vaatia.

Kelja

Yritystaiteilija Kim-Peter Waltzer, Doomwatch Oy, on tuonut yhteen Martelan ja Valamon luostarin uudenlaisella yhteistyö- ja toimintamallilla, jossa yhdistyvät Waltzerin luoma sielun tutkimustyö ja pyhän muotoilufilosofia sekä Martelan muotoiluosaaminen Valamon luostarissa.

Kelja-konsepti sisältää Pekka Toivolan suunnittelemat huonekalut sekä yritystaiteilja Waltzerin tuottaman taiteen. Konseptin kalusteet on valmistanut Fiskarissa toimiva mestaripuuseppä Kari Virtanen. Valamon Luostarin ympäristö puolestaan tarjoaa poikkeuksellisen tunnelman ja hengellisen kontekstin.

– Tämä on hyvä esimerkki projektista, jonka merkitystä tuotemuotoilun osalta on vaikea ennustaa. Taiteilijan, Joensuun Tiedepuiston ja luostarin kanssa löydämme työympäristöön uudenlaista näkemystä, joka on sinällään arvokasta. Työtuolien ja –pisteiden muotoilussa tärkeintä ovat kuitenkin suuret teemat, jotka rakentuvat muotoilutrendejä hitaammin. Kelja-konseptissa on noussut esiin hiljaisuuden ja rauhoittumisen merkitys ihmisen uudistumiselle. Martelan kannalta kiinnostavaa on kysyä, miten tämäntyyppistä mielentilaa ja keskittymistä voidaan edistää siitä huolimatta että yritykset haluavat korostaa nopeutta ja tuloksellisuutta. Usein olemme kuitenkin nähneet, että aivan ensimmäiset vastaukset tai tuoteideat eivät ole riittävän syvällisiä. Sen vuoksi meille on tyypillistä että myös workshoppien avulla tai taiteilijalähtöisesti voimme avata uusia ovia paremmalle työntekemiselle, Ilkka Koskimies, tuotekehitys- ja markkinointijohtaja, sanoo.